Huutokaupan antimia

Tämän päiväisestä Ponilaukkajaoksen huutokaupasta Dastikiin hankittiin yhteensä kaksikymmentäkuusi uutta kilpailevaa ponia, joista kuusi on shetlanninponeja, seitsemän kakkosryhmän, seitsemän kolmosryhmän ja kuusi nelosryhmän poneja. Poneista 21 on tammoja ja 5 oreja. Huutokauppaponeissa on paljon mielenkiintoisia tapauksia, joiden toivotaan toki pärjäävän tulevissa kilpailuissa.

Ensimmäisen ryhmän ponit koostuvat pelkästään shetlanninponitammoista. Korkeimmat tavoitteet on asetettu CAS XX syntyneelle Micramin kasvatille Mic Valerielle, jonka isä on grade 1 voittaja sekä Gaala Winner 2010 Boom Boom ja emä grade 2 voittaja Vanessa. Valerie pääsee näyttämään kyntensä kaudella XXIII sileällä radalla.

Toisesen ryhmän poneista seurataan erityisesti chincoteaguenponioreja Out of Sight, Out of Mind ja G6. Oripojista “Saitti” kilpailee risuesteillä ja “G” sileällä radalla. Kolmoispalkitulle orillemme Dead Linelle katseltiin erityisesti tammaseuraa, joten matkaan lähtee myös viisivuotias welshmountaintamma Iolanthe, joka tulee aloittamaan kilpauransa risuesteillä.

Kolmannen ryhmän kohdalla mielenkiintoa herättää welshtamma Caradoc Rhondda, nelikesäinen kympin luonteella varustettu risuilija, sekä santelipuuponitamma Icha Filza, joka kiinnitti huomiomme paitsi hauskan nimensä myös vekkulin luonteensa ansiosta. Tämän tamman kanssa tullaan kilpailemaan risuesteillä.

Neljäs ryhmä koostui erilaisista risteytyksistä, joista kilpakokemusta ennestään on allowance-tasoisella sileiden juoksijalla Nafir for Aurolla, tamma voitti maidenin jo toisessa lähdössään. Myös welaraori Did You Know? on kilpaillut aiemmin, voittaen ensimmäisen maiden lähtönsä. Sittemmin ori on jäänyt hieman jumiin allowanceen, toivomme maiseman vaihdoksen parantavan tuloksia.

01.05.2011 Presta Racing Center

Palaan pikkuhiljaa takaisin myös laukkamaailmaan. Dastikin ponikatras on kohdannut suuria muutoksia ja useat huutokaupasta hankitut nuorikotkin on nyt ilmoitettu radoille. Ponilistaus on sivuilla muutettu, nyt sivuilla on listattuna esille vain siitoskäytössä olevat ponit - kilpailevat ja niiden määrä pysyy ylläpidon tiedossa.

01.05.2011 Presta Racing Center kaikki ryhmät

Ensimmäisen maiden-lähdön voittoon juoksi hieman yllättäen huutokauppaponi Live For Pain. Dastikin muut osallistujat, Martti ja Lamebrain jäivät peränpitäjiksi. Toisessa maiden-lähdössä nelikkomme jäi Torndalin british spotted ponylle vain hiukan. Allowance lähdössä voiton vei Charisma’s Cobalt Blue, Rocky Cliff EÑin jäädessä kolmanneksi ja näin ollen myös viimeiseksi. Kreih Royt toi voiton kotiin 2 ryhmän maiden-lähdöstä. Allowancen voitto meni Det Spelar Inget Rollille, perää piti Branwen Feidelm. 3 ryhmän maiden-lähtö oli Dastik Raceponiesin omien ponejen välinen kamppailu. Voiton vei Imagine Whoa, toiseksi juoksi landestamma Piquant ja kolmanneksi sijoittui santelipuuponitamma Mikayla ‘d. Samankaltainen tulos tuli neljännen ryhmän allowancessa, kun voittoon juoksi Rajiya Jumana, toisena maaliin tuli Nikephoros Epona ja kolmantena Dhatri.

Seuraavana etappina meillä on Schecken 1 ja 2 sekä 3 ja 4 -ryhmille järjestettävät laukat 3. ja 5. toukokuuta.

10.01.2011 Presta Racing Center

10.01.2011 Presta Racing Center ryhmä 1
Ensimmäisen ja toisen lähdön, sileiden maidenit, veivät Hardcoren ja Damn Spottedin ponit. Sileiden ensimmäisessä allowancessa meidän kahdeksanvuotias ruuna J.D. Valley yllätti ja nousi lopulta voittoon. Toinen sileiden allowance-lähtö ei sitten sujunutkaan niin hyvin meidän osaltamme, vaan ponimme jäivät aivan joukon hännille. Louis Vuitton voitti hienosti grade 3-tason normaalilähdön. Hiekkamyrskyn G3-karsintaan meiltä ei osallistunut tällä kertaa ketään. G2 lähdössä Puff Puff jäi toiseksi. G1 lähtö oli Bellisenten ponien keskenäinen mittelö, meidän ponimme eivät tähän lähtöön vielä päässeet osallistumaan.

Risuesteillä ponimme juoksivat jo hieman paremmin. Ensimmäinen maiden-lähtö ei tuonut toivottua tulosta, mutta toisessa maiden-lähdössä kaspianponitamma Kayla ylsi kuitenkin toiseksi. Toinen allowance-lähtö oli vähäisestä osallistujamäärästä huolimatta meidän juhlaamme, kun Katareena MS ja Doctor Doolittle toivat Dastikiin kaksoisvoiton. Kaksikko on sittemmin jättänyt kilparadat, Katareena loukkaantumisen takia ja Doolittle ikänsä puolesta. Grade 3 -lähdöissä ponit sijoittuvat hyvin kärkijoukkoon, Rizzo Mix oli toinen ja Promise’s Honey venytti itsensä voittoon. Siitoskäyttöön siirtyneet Dead Line ja Powered Puff juoksivat hyvin neljän joukkoon.

Dastik Raceponiesin uudet tuulet

Chigeon poniesin blogin innoittamana perustetaan Dastik Raceponiesillekin oma uutisblogi. Ruodimme blogissa ponilaukkamaailman tapahtumia, Dastikin laukkaponien menestystä ponilaukkakilpailuissa ja yleisiä virtuaalimaailmaa kohauttaneita asioita. Toivottavasti muistan tätä blogia sitten päivittääkin!

Dastik Raceponies on vuoden tulokastalli 2010. Ponilaukkajaoksen gaalaäänestyksessä saimme viisi ääntä kahdeksasta. Häkeltynein fiiliksin kirjoitin kiitospuheenkin Dastikin etusivulle, nauttikaa (naurakaa) nyt sitten siitä. “Suuret kiitokset kaikille meitä gaalaäänestyksessä äänestäneille ja ponilaukkatoimintaan auttaneille. Meillä päin asiat tuppaavat onnistumaan aina yrityksen ja erehdyksen kautta, niin myös osittain Dastik Raceponiesinkin suhteen kävi. Nyt uutena vuotena, kun tuo 2011 kalenteriin päästiin kääntämään, on tarkoitus panostaa erityisesti uusien laukkaponejen tehtailuun ja tuoda lisää Quicksilver- ja Blues-poneja, jotka ainakin PLJ:n chatissa gaalailtana olivat kysyttyjä. Vaikka ponimme eivät tämän vuoden gaalalaukoissa nimellisesti pärjänneet, niistä löytyi kuitenkin lähtövoittajia. Jatkamme uudella innolla ponilaukkatoiminnan kanssa nyt vuonna 2011. Suuret kiitokset kaikille ponilaukkatoimintaan osallistuville ja siihen vaikuttaville, on hienoa saada olla mukana näin yhteinäisessä ja yhteistyökykyisessä toiminnassa - jatketaan samaa rataa!”

Teimme myös uudenvuodenlupauksia vuodelle 2011. Lupaamme vuonna 2011 osallistua aktiivisesti ja monipuolisesti ponilaukkatoimintaan, panostaa laukkaponien maahantuontiin ja jalostamiseen. Pidetään lippu korkealla myös ponilaukkakilpailuiden suhteen, varsinkin maiden-päiviä pyritään järjestämään useammin kuin viime vuoden puolella.

01.01.2011 Schecke-Ponys Maiden Day, kaikki ryhmät
Dastik Raceponies oli hyvin edustettuna Schecken maiden-päivässä ja tuloksiakin tuli. Ensimmäisessä lähdössä juoksivat shetlanninponiori Freddy Wercan, Ocean Crest ja british spotted pony ori Ken Garfield. Freddy Wercan on toiminut loistavasti viimeisimmissä harjoituksissa ja rahasija olikin odotettavissa, mutta voitto oli kuitenkin pieni yllätys. Gaalahuutokaupasta matkaan lähteneet Ken Garfield ja Ocean Crest jäivät porukan häntäpäähän, joten heillä on vielä tiukkaa treeniä edessä. Toiseen lähtöön olikin ilmoitettu kolme ykkösryhmän neitokaista. Merch Yn Hapus, kuvan kaunis welshineito nousi hienosti Saga Pretty Ladyn ohi ja voitti lähtönsä, Saga Pretty Ladyn ollessa toinen. Lehtelän Metsäneito jäi juuri rahasijojen ulkopuolelle. Kolmennen lähdön welshorit eivät yltäneet aivan voittoon asti ja sama kohtalo oli neljännen lähdön tammoilla, joissa oli mukana myös huutokaupasta ostetut gotlanninruss tammat. Neljännen ryhmän lähdöt olivatkin meidän poniemme heiniä, sillä Hall Lawrie ja La Primavera MS kiitivät lähtöjensä voittoon. Myös Kamil ja Pigelos L juoksivat loistavasti.

Tässä vielä linkki Dastikin sivuille ja meikäläinen lähtee nukkumaan (tai ainakin lopettaa kirjoittamisen, kun alkaa teksti olla mitä on)


Mainos